huoneeseen astuu tuo saalistaja
lumoaa kauneudellaan
tuijottaa ujot silmät nurkasta
niihin ei vilkaisekaan

uinuvat haaveet taas yö herättää
ehkä hän aamuksi jää

hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään ja häviää
taas yksin niinkuin ennenkin
ei muuta jää kuin pimeää

hohtavat hampaat on saalistajan
hymyssä lämpöä ei näy
uhrinsa valmiin hän vie mukanaan
vuoteelle kylmälle käy

uinuvat vaistot taas yö herättää
ehkä hän aamuksi jää

hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään ja häviää
taas yksin niinkuin ennenkin
ei muuta jää kuin pimeää

kerran valon näki nyt hän pitää unelmastaan lujaa kiinni irti päästä ei
vuodet vaihtuu ihmisetkin unohtaa vaan saalistaja sielun pitää päästä ei

hän poistuu varmoin askelin

hän poistuu varmoin askelin

hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään ja häviää
taas yksin niinkuin ennenkin
ei muuta jää kuin pimeää

hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään ja häviää
taas yksin niinkuin ennenkin
ei muuta jää kuin pimeää